Harvinainen näky! Kylläpäs on karhunpentuja puussa!

Karhuja harrastuksekseen valokuvaava sotkamolainen Valtteri Mulkahainen oli harrastuksensa parissa Martinselkosella lähellä Suomussalmea, kun hän näki jotain poikkeuksellista.

Mulkahaista vastassa oli kaksi karhupesuetta.


– Siellä oli kaksi emoa pentujen kanssa kentällä. Iso uros tuli kentälle, ja emot komensivat poikasia ylös. Lopulta ne tulivat alas ja jatkoivat menemistään.

Karhuemot olivat sulassa sovussa keskenään, eivätkä olleet suojelukannalla pikkukarhujen suhteen. Tämän vuoksi Mulkahainen epäileekin emojen olleen sukulaisia.

– Se oli harvinainen näky. Karhuemot olivat koko ajan lähekkäin ja välillä jopa haistelevat toisiaan. Ajattelin, että siinä voisi olla joko sisarukset tai sitten äiti ja tytär. Mietin, että mahtavatkohan emot enää itsekään tunnistaa, mitkä poikaset kuuluvat kenellekin, hän nauraa.


Pikkukarhut muistuttavat lapsia

Liikunnanopettajana Sotkamon lukiossa työskentelevä Mulkahainen kuvaa karhuja vapaa-ajallaan paljonkin, ja hän kertoo nähneenä aiemminkin erikoisia tilanteita eläinten parissa.

Juuri karhuemojen läheiset välit tekivät hänen mukaansa tilanteesta kuitenkin aivan omanlaisensa.

Mulkahainen käy kuvaamassa Martinselkosen karhukojulla noin kuusi kertaa kesässä.

– Tykkään kuvata pikkukarhuja, koska ne ovat kuin pikkulapsia. Ne tappelevat välillä ja sitten hetken päästä ovat taas kavereita, aivan kuin hiekkalaatikolla.

Share