Lotta Backlundin sairastunut veli saapui Suomeen – keräys tuotti yli 50 000 euroa: ”Rahatavoite saavutettiin kahdessa päivässä”

Koomikko ja kokoomuksen kansanedustajaehdokkaankin tutuksi tullut Lotta Backlund kertoi muutama viikko sitten CJ-nimisen veljensä kovasta kohtalosta Yhdysvalloissa.

Hänen veljensä, Suomessakin urheilu-uraa amerikkalaisen jalkapallon parissa tehnyt CJ sai sairauskohtauksen, joka vaati sairaalahoitoa.

Veli oli asunut kahdeksan vuotta Yhdysvalloissa ilman vakuutusta. Sairauskohtauksen myötä alkoivat taloudelliset ongelmat.

Lotta Backlund kertoi veljensä tilanteesta sosiaalisen median kautta. Lotta halusi saada veljensä Suomeen kuntoutukseen, sillä Lotan mielestä veli kotiutettiin keskenkuntoisena.

Veli oli ehtinyt vuosien aikana perustaa perheen, hän on naimissa Tatiana-nimisen naisen kanssa, lisäksi heillä on yhteinen lapsi.

Tatiana-vaimo järjesti somessa rahakeräyksen, ja Lotta kertoi keräyksestä omille somekanavillaan.

Nyt Lotta kertoo, että CJ on saatu Suomeen.

– Kiitos kaikille avustanne, tuestanne ja kaikista viesteistä, Lotta kirjoittaa rahakeräyksen sivulla.

– CJ on nyt Suomessa saaden parasta mahdollista hoitoa.

– Hän on hereillä ja vahvistuu päivä päivältä. Edessämme on erittäin pitkä terapia- ja kuntoutusjakso, mutta kiitos teille että tämä on nyt mahdollista.

Suomeen on lentänyt myös CJ:n Tatiana-vaimo.

CJ:n keräys tuotti yli 50 000 euroa.

– CJ:n oli mahdollista lentää Suomeen ja aloittaa kuntoutus, Tatiana iloitsee.

Jenkkivuosien aikana Lotan veli on ehtinyt perustaa perheen, Tatiana-vaimon lisäksi perheeseen kuuluu pieni tyttölapsi.

Share