Ravintola Wiskarila avattiin lauantaina Espoon Kivenlahdessa

Arttu Wiskari on silmin nähden helpottunut. Uusi ravintola Wiskarila avattiin lauantaina Espoon Kivenlahdessa. Vaikka suurimmat paineet ovat ohi, miestä jännittää hieman silti edelleen.

– Onhan tämä jännää, kun kaikki on viimein valmista ja nyt väki pääsee näkemään lopputuloksen.

Wiskareiden lisäksi Wiskarilan omistaa heidän ystäväpariskuntansa Kata ja Jari Halonen.

– Tämä kesä on ollut vähän erilainen heille. Ollaan puuhattu yhdessä tässä ravintolalla, ja sitten välillä poikettu aina läheiseen leikkipuistoon tuulettumaan, mies kertoo.

Wiskareiden toinen lapsi on viisi ja puolivuotias, toinen kolme ja puoli. Perheen arki on sumplimista, sillä ravintolan lisäksi Pauliinalla on iso oma yritys, ja Artulla musiikkiura.

– Kyllä tämä on vielä sujunut – ainakin vielä. Katsotaan, miten käy, Pauliina tuumii.

– Toisaalta, ainahan lapsiperheissä joutuu neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja.

Ennen Pauliina matkasi Artun mukana keikoilla, mutta enää sille ei ole aikaa.

– Viikot olen töissä ja lapset päiväkodissa, ja Arttu on sitten viikonloput keikoilla. Tämä on tasapainottelua.

Vaikka vasta-avattu ravintola pitää Wiskarit kiireisinä tulevina viikkoina, perhe koittaa löytää myös yhteistä aikaa viimeisille kesäviikoille.


– Oma firmani aukeaa pian, mutta yritämme ehtiä Lintsille jonain iltana. Toivotaan vielä, että tulisi myös lämmintä taas, niin pääsisi uimaan, Pauliina kertoo.

Share