Kuten tiistaina uutisoi, kohukaunotar Martina Aitolehti, 37, paljasti Instagram-tilillään menneensä uudestaan kihloihin liikemiesrakkaansa Stefan Thermanin, 32, kanssa.
Martina kertoi Instagram-kuvassaan, että Stefan kosi häntä rapujuhlissa läheisten ympäröimänä pari viikkoa sitten. Kuvassa onnellinen Martina hymyilee jättimäinen kihlasormus vasemmassa nimettömässään.
Kihlausuutinen oli odotettu, sillä Martina ja Stefan ovat olleet yhdessä jo liki kymmenen vuotta ja heillä on yksi yhteinen lapsi. Pariskunnan yhteisiin vuosiin on kuitenkin runsaasti draamaa, sillä he ovat ehtineet erota ja palata yhteen lukuisia kertoja.
Kihlausuutinen paljastui jo viime viikolla. Pariskunta oli kertonut kihloihin menosta lähipiirilleen ja asiasta käytiin keskustelua myös viime viikon torstaina, kun Martina ja Stefan olivat juhlimassa ystäviensä kanssa Hernesaarenrannassa, missä Kaija Koolla oli konsertti.
Martinalla oli nimettömässään Stefanin hänelle ostama valtava timanttisormus. Varta vasten hänelle suunnitellun ökysormuksen arvo on haastatteleman asiantuntijan mukaan jopa
30 000 euroa.
”HYVÄ STEFU!”
Todellinen paljastus tapahtui kuitenkin Wallis-karaokebaarissa, minne seurue jatkoi matkaansa Hernesaaresta.
Innokkaasti karaokea laulanut Stefan möläytti intiimin asian kaikelle kansalle Wallisissa.
– Me mennään Martinan kanssa vuoden tai kahden sisällä naimisiin! Stefan huusi mikrofoniin.
Baarikansa innostui ”Hyvä Stefu!” -kannustushuutoihin.